6.3.2016

Laivareissu

Käytiin perheen kanssa Tukholman kahden päivän risteilyllä 28.2.-1.3. Lähdettiin sunnuntaina yhdeksän aikaan aamulla ajelemaan Tuusulaan. Oltiin perillä kahdentoista jälkeen. Juotiin siinä välissä kahvit ja laitettiin mun kynnet. Kolmen aikaan taksi tuli hakemaan meitä ja lähdettiin Helsinkiin.
Laivassa kierreltiin Tax freessa ja kaupoissa. Ravintolassa söin caesar salaatin ja maissikanaa. Oli tosi hyvää! Illalla yhdeksän aikoihin menin jonottamaan Antti Tuiskun keikalle. Keikka alkoi kymmeneltä ja se ylitti odotukset. Keikka oli niin energinen ja Antti osasi vangita koko yleisön mukaan yhteislauluihin ja tanssiin.
Maanantaina päivä meni tosi rennosti. Nukuttiin päikkärit, käytiin syömässä sushia ja shoppailtiin. Kuuden aikaan käytiin Antin fanitapaamisessa. Eno osti mulle #Petoonirti pyyhkeen ja Antti Tuisku seinäkellon. Sain siihen seinäkelloon nimmarin ja vaihdoin Antin kanssa muutaman sanan. Tästä kaikesta jäi tosi hyvät fiilikset!
Tiistaina suuntasimme takaisin kotiin. Laivalta ostin meikkejä, hajuveden, muutaman paidan ja tuliaisia kavereille. Oli kyllä tosi onnistunut reissu ja toivon että pääsen taas pian uudestaan laivalle.

-Kirsi













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti