Heipsan! On ollut oikein muksa viikonloppu. Perjantaina jäin kylälle Inkan ja Sannin kanssa. Oli pitkästä aikaa kivaa olla kolmisteen ja oli meil hauskaa, kunnes illalla tuli riitaa ja kaikki lähti kotiin. Noh, saatiin me se sovittua. Lauantaina oli tarkotus kattoo pikkuveljen kaa leffoi ja mässäillä, mut sitä ei oikei kiinnostanu. Pyysin sit Sannin meille. Käytiin kuvaamassa rannalla ja tultiin takas meille kattoo leffoja.
Illalla joskus kymmenen aikaan katsomaan ikkunasta ulos ja huomasin miten ihana auringonlasku siel oli. Juostiin eteiseen, jossa näin että taivas onkin ihan punaisen oranssi. En oo ikinä nähny yhtä ihanaa auringonlaskua. Otettiin kamerat mukaan, laitettiin nopeasti kengät jalkaan ja lähdettiin yöpaidoissa juoksemaan pesiskentälle. Saatiin kyllä ihania kuvia. Aurinko laski nopeasti ja menimme sitten urheilukentälle. Juostiin kenttä kaksi kertaa ympäri ilman kenkiä ja nähtiin kani. Mentiin sitten takaisin kotiin lataamaan kännyköitä. Katottiin vielä kaks elokuvaa ja mä menin nukkumaan. Sanni jäi hetkeks valvomaa mun veljen kaa ja tuli sitte itekki nukkumaan. Aamulla noustiin yhdentoista aikoihin. Ei tehty enää mitään ihmeellistä ja yhdeltä Sanni lähti.
Tänäään iltapäivällä mennään mummin luo äitienpäivää viettämään. Täydellinen viikonloppu siis takana :)
- Kirsi
11.5.2014
5.5.2014
Kamppailen päivisin, taistelen öisin
Moikka! Tää postaaminen jää nyt vähä. Mulla on kauhee kiire koko ajan. Koulussa kauhee stressi kokeista ja koulun ulkopuolinenki elämä aika rankkaa.. Viimesistä viikoista sen verran mainitsen, että Vappuna oli ihan hauskaa ja kävin Vantaalla sukulaisten luona. Loppuviikot ennen kesälomaa menee kokeisiin ja stressiin. Mut lopussa saa päästää irti kaikesta ja alottaa kesäloma! :) Tulee tietty ikävä frendejä, mut on niistäkin aina hyvä saada vähä taukoa. Kyllähä mä kaikkia kesälomallaki nään ja sillee.
Tää päivä: Koulussa aika perus päivä. Mulla oli jääny ussan kirjat viikonlopuksi koulukaappiin, enkä voinut lukea kokeeseen ja äitikin laittoi opettajalle viestiä, että saisinko tehdä kokeen loppuviikosta, mutta mun tuurilla se opettaja laitto mut tekee sen kokeen vaik en oikeesti tienny yhtään mitään niistä kokeen asioista. Kokeen lopussa oli essee johon sain edes jonkinlaista vastausta. Liikunnassa oltiin hyytävän kylmässä ilmassa jalkapalloa ja se kaks tuntia meni kyl nopeesti. Koulun jälkeen tulin kotiin tekemään läksyt ja lähdin sitten Sannin kanssa uimaan. Illalla sain tietää et mun hyvä kaveri on valehdellu mulle päi naamaa ja sit joudun olee yhelle tyypille vihanen, vaikka en haluis. Joudun huomen kohtaamaan ne molemmat ihmiset koulussa, vaikka tekis vaa tällä hetkellä mieli vajota maan alle. Kirjottelen seuraavaa postausta sitten kun jaksan.

Äidiltä sain Justinin The Key hajuveden :')
Ostoksia Vantaalta:
- Bieber pyyhe 3.00€ (ale)
- Aurinkolasit 5.95€
- Kukkakuvioinen Tuubitoppi 6.95€
- Believe movie 17.00€
- Valkonen toppi jossa jotai tekstiä ehkä n. 5-7€ ?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)